
Minusta
Avainasemassa työnteko
Hei, ja tervetuloa kotisivuilleni.
Olen Heidi: muusikko, kapellimestari, laaja-alainen musiikintekijä, taide- ja elokuvamusiikin säveltäjä sekä monia muita asioita.
Valmistun musiikin maisteriksi Taideyliopiston SIbelius-Akatemiasta keväällä 2025 musiikkikasvatuksen koulutusohjelmasta.
Tapaan sanoa, että en ole se lahjakkain muusikko; minusta lahjakkuus on oikeastaan myyttinen asia. Pidän tärkeämpänä, että olen ahkera, utelias ja intohimoinen muusikko. Kokeilen ja haastan itseäni jatkuvasti.

Kurikka-lehden kesäartikkeli
Ajatuksia orkesterinjohdosta ja kapellimestarin roolista

Vaasan kaupunginorkesteri
"Heidi Hämäläinen johti määrätietoisesti Sibeliustaan. Ensikertalaisen orkesterinjohto on alkanut jo sujua. Vahva eläytymiskyky, musiikin aukoton tuntemus ja sisäistäminen sekä sen tiedon rohkea välittäminen tekivät vaikutuksen."

Yleisötyö Radion sinfoniaorkesterin kanssa
Sarjat Mahler-testaaja sekä
Heidi kysyy kaikkea klasarista

Niin kauan kuin kukaan ei sano, että se on kiinni synnynnäisestä lahjakkuudesta, se on tehtävissä.