
Heidi Hämäläinen
Muusikko, kapellimestari, musiikkikasvattaja, säveltäjä

Huopahattu
Faith For The Leap
Faith For The Leap (Demo)

Lyhyesti
Tinkimätön työskentelijä ja tarinankertoja
Heidi Hämäläinen (MuM) on vuonna 1996 syntynyt kapellimestari, joka opiskelee Tampereen ammattikorkeakoulussa orkesterinjohtoa Dimas Ruiz Santosin oppilaana. Hämäläinen teki marraskuussa 2025 debyyttinsä oopperakapellimestarina johtaessaan Straussin operetin Lepakko (Die Fledermaus). Tällä hetkellä Hämäläinen valmistelee suomalaisen Onnenvirta-oopperan kantaesitystä. Viikoittain Hämäläinen johtaa tamperelaista Puhallinorkesteri Akateemista Henkäystä, sekä toimii vanhan musiikin nuotinkirjoittajana. Hämäläinen työskentelee laajasti musiikkikentällä sekä freelancerina että kasvattajana. Viimeisen viiden vuoden aikana työnantajiin on kuulunut mm. Espoon, Vantaan ja Helsingin kaupunkien koulut ja musiikkiopistot. Tämä lisäksi Hämäläinen on tehnyt useita pikapaikkauksia ja lyhyempiä sijaisuuksia pääkaupunkiseudun kuoroissa ja orkestereissa niiden johtajina. Taidehallinnon puolella Hämäläinen on vaikuttanut aktiivisesti sekä Taideyliopiston organisaation elimissä sekä Taideyliopiston opiskelijaedustajana Unisportin ja YTHS:n johtoryhmissä. Hämäläisellä on laajat kontaktiverkostot pääkaupunkiseudun, Pirkanmaan ja Suomen musiikkivaikuttajiin ja yritysalan konkareihin.

Harrastukset
Elämää musiikin ulkopuolella
Musiikin ulkopuolella taiteilen monipuolisesti akvarelleilla, akryyleillä sekä öljyväreillä. Japanin kieli ja kulttuuri ovat lähellä sydäntä, ja erityisen viehtynyt olen japanilaiseen klassiseen taiteeseen: kitsukeen (kimonotaide) budo (kamppailulajit) ja chado (teetaide, tunnetaan läntisessä maailmassa teeseremonian nimellä).